Ukrainalaiset joutuivat kärsijöiksi Suomen byrokratiassa

Ukrainasta sotaa Suomeen paenneille pitää saada henkilötunnukset pikavauhtia.

Tuhannet sotaa Suomeen jo kuukausia sitten paenneet ukrainalaiset eivät ole saaneet henkilötunnusta. Sen puuttuminen vaikeuttaa esimerkiksi työntekoa ja asunnon saamista.

Tilanne on kohtuuton. Ihmisiä pompotellaan tiskiltä toiselle, mikä on tavallisellekin suomalaiselle uuvuttavaa, saati ukrainalaiselle, joka ei osaa viranomaisten käyttämää kieltä.

Euroopan unioni päätti keväällä ottaa käyttöön tilapäisen suojelun direktiivin Venäjän hyökkäyssodan takia. Tilapäinen suojelu mahdollistaa ukrainalaispakolaisille esimerkiksi työnteon ilman turvapaikkapäätöstä. Kun jopa EU on pystynyt edistämään ukrainalaisten asioita pikavauhdilla, on kiusallista, että Suomessa käytännön toimet sakkaavat.

Ongelmien kerrotaan johtuvan tietojärjestelmän ominaisuuksista. Sotaa paenneiden ukrainalaisten kohdalla olisi pitänyt varmistaa, että byrokratia ja tekniset vaikeudet jäävät minimiin.

Suomessa moni ala kärsii vieläpä työntekijäpulasta. On älytöntä, jos halukkaat työntekijät eivät pääse töihin.

Check Also

Why Israel will resist any US-Iran nuclear deal

The Israeli government and Prime Minister Benjamin Netanyahu welcomed the election of US President Donald …