Venäjän uhittelu näkynee myös Kaakkois-Suomessa

Suomen halu hakea puolustusliitto Natoon vahvistuu tällä viikolla. Eduskunnan puolustusvaliokunta totesi tiistaina, että jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu. Torstaina presidentti Sauli Niinistö kertoo oman kantansa ja pääministeri Sanna Marin vanavedessä. Näillä näkymin jäsenhakemus laitetaan eteenpäin eduskuntakäsittelyn jälkeen ensi viikolla.

Nato-hakemuksen eteneminen näyttää vääjäämättömältä. Ylen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 76 prosenttia kansasta on nyt jäsenyyden takana. Yleinen mielipide kääntyi selvästi liittymistä kannattavaksi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sen jälkeen poliitikko toisensa jälkeen on ehtinyt julkistaa kannattavansa liittymistä. Suhtautuminen on kääntynyt myös vasemmistopuolueissa.

Venäjä on omilla puheillaan luonut itselleen pakon reagoida hakemukseen tavalla tai toisella. Se on varoitellut pitkin matkaa Suomea hakemuksen seurauksista. Kremlin retoriikassa tämä on ollut vahvasti esillä.

Reagointia nähdään todennäköisesti myös täällä Suomen itärajalla. Kaakkois-Suomessa on varauduttu jo pakolaisten käyttämiseen “aseena”. Tuore esimerkki tästä oli Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, ja Suomessa saatiin maistiaisia vuonna 2015. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan tällaisessa tilanteessa raja käytännössä laitettaisiin kiinni. Silti pakolaisvirta vaikuttaisi täällä rajan toimintaan, vastaanottokeskukseen, maahanmuuttoviranomaisiin ja näkyisi jollain tavalla alueen katukuvassakin.

Valtion tasolla valmistellaan nyt kiivaasti raja-aitaa Suomen ja Venäjän välille. Pitkällä aikavälillä se olisi yksi keino ehkäistä rajanylityksiä. Keskustelu aidasta käynnistyi jo viime marraskuussa, jolloin se aiheutti huvittuneita reaktioita. Turvallisuustilanteen muutos on aiheuttanut suhtautumisessa täyskäännöksen. Sekä päättäjät että rajavartiolaitos edistävät nyt asiaa tosissaan.

Venäjän rajaloukkauksia ja kyberhyökkäyksiä valtiollisten toimijoiden sivuille on jo nähty kevään aikana. Myös pankkien järjestelmiin saattaa kohdistua palvelunestohyökkäyksiä, jotka haittaavat päivittäistä pankkiasioiden hoitoa. Suomen Pankki onkin kehottanut ihmisiä varautumaan muutaman päivän käteisvaroilla.

Lisäksi Venäjän suunnalta nähdään todennäköisesti jotain reagointia, mitä ei vielä ole nähty. Pelottelu ja hämmentäminen ovat Venäjän intresseissä. Suomalaisten Nato-kantaan vaikuttamisessa se on jo myöhässä.

Oman kansansa mielipiteeseen Venäjä pyrkii jatkuvasti vaikuttamaan. Propagandasivustoilla on levitetty muun muassa valeuutista siitä, että Suomi olisi siirtänyt massiivisia määriä panssarivaunuja Venäjän vastaiselle rajalle.

Tulevat viikot voivat näkyä täälläkin ihmisten arjessa. Itärajalla kannattaa pitää pää kylmänä. Juuri Venäjän pelottelu on syy, mikä Suomea Natoon ajaa.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan nopeimmillaan Suomi voi olla liiton jäsen jo lokakuun alussa.

Check Also

When Leaders Chase A Mirage!

Naturally, they tend to fool themselves the most with others being fooled on a little …